Northern midnight lights.

Juuri nyt televisiosta tulee Indiana Jones ja Kristallikallon valtakunta. Kuinka moni piti Indiana Jonesista pienenä? Minä muistan miten aina perheen kanssa katsottiin Indiana Jones-elokuvia iltaisin, aikuiset söivät pizzaa ja minä näpersin prinssinakkien, ranskalaisten sekä ketsuppien kanssa. Indiana Jones muistuttaa minua lapsuudesta muutenkin! Kun ajattelen vuosia Porissa ja Karkkilassa, muistelmissa on satumaista tunnelmaa. Mielessäni ne näkyvät kerman utuisena ja pehmeinä, ja ne lämmittävät sydäntä sekä saavat hymyn hipomaan poskipäitä.

Olen tänään muutenkin miettinyt kovasti lapsuuttani. Musiikkia, tuoksuja, paikkoja sekä ihmisiä. Parhaiten ehkä muistan Pihlavan Ruokavaraston, mummin ja ukin kodin joka oli punainen ja piti pihan sisässään mansikka- sekä raparperimaan. Nauhoitetuista vhs-kaseteista katsoimme Muumilaakson Tarinoita, Pörri Oravaa ja Willy Fogia (Maailman ympäri 80 päivässä) unohtamatta! Suosikkejamme oli myös Maija Mehiläinen sekä Alfred J. Kwak. Muistan kuinka esikouluikäisenä tahdoin aina jäädä mummin ja ukin luokse yökylään. Tuntui siltä kuin kesä olisi ollut ikuisesti. Miten aamukosteus läpäisi ihon niinä aamuina kun juoksi sukkaisillaan hakemaan postin, istui verrannalle odottamaan aamupalaa. Aina täytyi nukkua joko sukkahousut tai sukat jalassa. Mutta joskus siitä ei tullut mitään. Pelotti liikaa ja hämärä tuntui viipyvän kokoyön. Joskus isä ja äiti joutuivat hakemaan minut keskiyön jälkeen kotiin.

Nykyään turvana toimii tee maitoon tehtynä sokerin kera, voileivät jotka sisältävät voita, juustoa sekä lauantaimakkaraa. Televisiosta laitetaan pyörimään Tankki Täyteen, Sisko ja sen veli tai Muumit. Odotetaan kuukausien läpi taas kevättä, keskiyön hämärää ja aamuyön kosteutta. Kastetaan jalat nurmeen ja juostaan niin että hengähdetään peltojen puolessa välissä. Kun saavutaan kotiin, jalat ovat mullassa ja väsyneet, kädet kukkasia täynnä ja hiukset auringon säteissä. Elämäniloa.

Joskus tuntuu että on parempi elää ja unelmoida menneisyydestä ja väreistä, olotiloista ja tuoksuista. Ajatellen, että ei näistä päivistä ole samaan ja vaikka yrittäisikin, viattomuus sekä tietämättömyys puuttuu. Rohkeus, uskaliaisuus. Kun tarttuu puun oksaan ja lähtee kiipeämään, koska se on jännittävää, hauskaa, uhkarohkeaa. Nykyisin kaikki pitää punnita, miettiä ja ajatella tarkkaan läpi. Millaisen kuvan annan, millainen pitäisi antaa ja onko se tarpeeksi.

Katson haikein silmin lasten kasvoja ja elämää täynnä olevia juoksuaskelia. Hauskoja loksautuksia, välinpitämättömyytta mutta sisältäen kuitenkin arvostusta. No jos tykkää tytöistä ja on tyttö niin sehän on hyvä, ei pojista oo pakko tykkää. Nurmelle nukahtamista kun heinäsirkat ja hyttyset lähtevät elämään, aurinko kääntää katseensa ja on aika antaa tilaa Yölle, sen lapsille ja tarinoille.

Kun pitää päästää irti ja olla peloton - kohdata seikkailut, niin elämässä kuin unissa.